Muuta historiaa

Perinneherkut maistuvat yhä  

Ruokahuolto on oleellinen osa puolustusvoimien toimintaa. Osa ruokalajeista on muodostuneet perinteiksi. Kaikki tietävät torstain hernekeiton ja sotilaskodin munkit. Uusien ruokien vakiintumiseen ja vanhojen katoamiseen vaikuttavat maakuntaperinteet ja yleiset ruokatottumukset.

Munkin juuret Venäjän keisarikunnassa  

1800-luvun loppupuoliskolla kolmannen polven venäläisemigrantti, yksinhuoltajaäiti Varvara Schantin alkoi pullakauppiaaksi. Hän osti haminalaisesta Aholaisen leipomosta leipomotuotteita ja myi niitä eteenpäin ensin venäläisille ja RUK:n toiminnan alettua 1920 suomalaisille reserviupseerikoulun upseerioppilaille.   

Kauppa kannatti. Jokaisesta sotilaskodista löytyvien hillomunkkien juurien uskotaan olevan yksinhuoltajaäidin liikeideassa. Aina munkkeja ei kuitenkaan ole ollut saatavilla. Sota-aikana raaka-aineista oli pulaa. Jauhot olivat kortilla ja vielä harvinaisempaa oli öljy, jossa munkit uppopaistetaan. Näinä päivinä menekki on huimaa. Sämpylät ovat nostaneet suosiotaan, mutta munkit ovat yhä myyntitilastojen kärkisijoilla.  

Vuodesta 1966 asti sotilaskotisisarena toimineen Inka Tiittasen mukaan "perinteinen hillomunkki on aina ollut suosittu, mutta varsinainen ilmiö siitä tuli vasta 1990- ja 2000-lukujen taitteessa, kun munkkia alettiin brändäämään. - Tarjontaan munkit ovat kuitenkin kuuluneet niin kauan kuin muistan."   

Terveysyhteiskunnassa myös munkit ovat terveellisiä  

Munkin resepti on yksinkertainen: jauhoja, vettä, hiivaa, sokeria ja mausteita. Taikinaa nostatetaan, se jaetaan osiin, nostatetaan uudelleen, uppopaistetaan, hillotetaan ja lopuksi sokeroidaan. Parin tunnin kuluttua leipomisen aloittamisesta munkit ovat syömävalmiita. Leipureilla on sormensa pelissä munkin koostumuksessa. Makuvivahteet eroavat esimerkiksi käytettyjen mausteiden mukaan. - Munkki on kuitenkin aina munkki, Tiittanen tiivistää.   

Hänen mukaansa munkkien maku on pysynyt aikojen saatossa samana, mutta ravintoainetasolla muutosta on. - Munkista on tullut ajan saatossa terveellisempi. Kovien rasvojen asemesta valmistuksessa käytetään kasvirasvaa ja maitopohjaisesta taikinasta ollaan siirrytty vesipohjaiseen. Munkki on vegaaninen, koska kananmunaakaan ei käytetä.

Munkin rasvapitoisuus yllättää.

Uppopaistamisesta huolimatta ei hillomunkki ole wieneriä rasvaisempi. Wienerissä rasva leivotaan taikinaan. Munkkia paistaessa sen rapean kuoren läpi ei imeydy öljyä munkin pehmeään sisukseen.